MFantti

Tänään sitten iski kyllästyminen siihen, että musiikin synkronoiminen puhelimen ja tietokoneen välillä on mennyt käsipelillä. Hetken googlailu johti Synctunesin lataukseen, jolla saa iTunesista musiikkia synkronoitua mille tahansa USB-porttiin kiinnitettävälle tallennusvälineelle. Nyt tulee sitten yhdellä klikkauksella päivitettyä puhelimeen “sattumanvarainen” valikoima hyvää musiikkia ja kuuntelemattomat podcastit. Elämä on taas hitusen helpompaa.

Ja pakkohan se on teillekin kertoa: tietokone on taas toiminnassa. Langaton verkkokortti siitä oli huollossa vaihdettu. Olipas hyvä osa, kun viikossa kuoli.

Hiihtolomakin kohta edessä. Saas nähdä miten kannettava selviytyy ensimmäisestä oikeasta matkastaan - enhän minä Lappiin eristäytymään mene. Saas nähdä josko hiihtolomalta - vai onkos se virallisesti talviloma - tulisi kirjoitettua kunnon blogauksiakin.

Olen nyt kahden viikon ajan ollut MacBook Pron onnellinen omistaja, mutta ikävä kyllä toisen näistä viikoista se kone on ollut huollossa. Onhan se tavallaan ihan hauskaa, että laite toimii kuin unelma ja yht’äkkiä kesken internetin selailun langaton verkkokortti päättää kadota jonnekin. Tämän jälkeen kone ei edes tiennyt sisältävänsä moista osasta. Tekninen tuki oli melko totuttua tasoa: yritetään jotakin, epäonnistutaan ja käsketään tuomaan kone huoltoon. No nyt se on sitten möllöttänyt maanantaista asti huollossa. Huomenissa voisi soitella sinne, ja kysyä edistyykö homma. Olisi se kone ihan mukava saada hiihtolomaksi kuntoon niin voisi yöjunassa tehdä muutakin kuin nukkua ja yhteyttä maailmaan pitää kännykkää suuremmalla laitteella.

Vanha hyvin palvellut ja akun väsymistä lukuun ottamatta hyvin toiminut sähköhammasharja sanoi sopimuksen irti kertaheitolla marraskuussa. Laite tyytyi vain piippaamaan, jos sillä mitään yritti tehdä. Uuden sähköhammasharjan hankkiminen tähän taloon annettiin minun tehtäväkseni.

Moisen hygieniavälineen hankkiminenkaan ei ole ihan helppoa. Hammasharjaa tulee käytettyä niin paljon, että sen haluaa olevan hyvä – ja edistäähän se terveyttäkin. Tämän vuoksi minä en pystynyt ostamaan sitä menemällä kauppaa ja kävelemällä sähköhammasharjahyllylle. Ensin piti tutkia internetistä eri laitteiden ominaisuuksia. Tarjontaa riittää: sähköhammasharjoja on markkinoilla huima määrä. Hinnatkin vaihtelevat aina parista kympistä liki kahteensataan. Perehtyminen laitteiden eroavaisuuksiin suuntasi päätöksen Braunin OralB Triumph -harjaan, jolle hintaa kertyi muutama kymppi toistasataa.

Mitäkö sitten tuollaisessa laitteessa on, mitä ei halvemmalla olisi saanut? Pyörimisen määrä ainakin on suurempi ja liikesuuntia enemmän. Harjapää liikkuu pystysuunnassa kiertoliikkeen lisäksi, mikä nähtävästi parantaa puhdistustehoa. Enemmän lienee parempi. Lisäksi kyseinen laite käyttää kummallisia Flossa Action -harjapäitä, joissa on normaalien harjasten lisäksi neljä keltaista kovaa levymäistä harjasta. Nämä tuoteselosteen mukaan parantavat huikeasti hammasvälien puhdistusta. Ulkoisesti laitteen suurin poikkeama on nestekidenäyttö.

Yllättäen tuo vehje osoittautui käytössä rutkasti entistä paremmaksi. Ne kummalliset harjaspäät raastoivat ensimmäisinä päivinä ikenet verille, mutta kyllä suu niihin sitten tottui. Yllätyin hammasvälien puhdistumisen parantumisesta, kun oletin väitteen olevan pelkkää puhetta. Hammaslankaan vaan ei enää tarttunut lähellekään yhtä paljoa moskaa kuin ennen.

Se tekeekö laitteen kaikilla ominaisuuksilla mitään on vieläkin kyseenalaista. Neljästä eri harjaustavasta ei ole tullut vielä käytettyä muuta kuin peruspuhdistusta – ja kerran niiden kipeiden ikenien kanssa hellempää harjausvaihdetta. Kahden minuutin ajastimessa on erittäin hyödyllinen ominaisuus. Laitteen voi säätää antamaan merkin 30 sekunnin välein, jolloin suun neljänneksiin tulee käytettyä yhtä paljon aikaa. Oman ymmärryksen yli menee harjan painetunnistin, joka valvoo, ettei harjaa paina hampaita vasten liian suurella voimalla. Harja lopettaa sykähtelynsä, jos niin menee tekemään. Kummallisin ominaisuus, jota en ole vielä päässyt todistamaan on harjan vaihtamisen muistutus. Jokaisessa harjapäässä on mikrosiru, jonka harja tunnistaa. Laite laskee harjauskertojen määrää ja käskee vaihtamaan harjan, kun suositeltu 180 harjausta tulee täyteen. Ja on harjan suunnittelussa vihdoinkin älytty yksinkertaisiakin asioita: harjan teline ja laturi voidaan irrottaa toisistaan helposti ja kumpaakin käyttää ilman toista. Telineen voi iskeä jopa tiskikoneeseen.

Laite tuo lisäksi iloa vastaheränneen ihmisen aamuihin: se hymyilee, kunhan jaksaa ne kaksi minuuttia harjata.

Kesä ja kärpäset on yleinen sanamuoto, mutta silti kesä ilman kärpäsiä ja muita lentäväisiä on houkutteleva vaihtoehto. Koska kärpäsiä, paarmoja, hyttysiä ja muita on joka tapauksessa ympäristössä, voi tyytyä puolustamaan itseään niitä vastaan. Karkotteiden ja ennalta ehkäisevien toimenpiteiden määrä teho on turhan rajallinen. Siispä hyönteisen kanssa kasvotusten joutuessakin pitää olla joku kortti hihassa.

Voihan hyönteisiä liiskata paljain käsin tai erinäisillä esineillä, mutta kädet ja seinät tuppaavat likaantumaan. Tänä kesänä tuli minunkin löydettyä jo useita vuosia vanha, humpuukina pitämäni, keksintö: sähkökärpäslätkä. Hyttysten ja kärpästen tappaminen on hurjasti miellyttävämpää puuhaa tuolla kahden AA-pariston virroittamalla vehkeellä. Kärpästä ei tarvitse lyödä ikkunaan; laitteen voi tuoda rauhallisesti kärpäsen luokse laittaa napin pohjaan ja katsoa kärpäsen kuolevan sähköiskuun. Ainoa haittapuoli laitteessa ovat pienet hajuhaitat, joita kärventyneistä kärpäsistä toisinaan tulee.

Reittiopas on oivallinen kaveri, mutta kattaa vain pääkaupunkiseudun. Vastaavasti Matkahuolto ja VR tarjoavat omia reittihakujaan. Yksi palvelu on onnistunut yhdistämään nämä kaikki järjestelmät. Matka.fi löytää joukkoliikennereittejä minne tahansa Suomessa mistä tahansa Suomessa.

Palvelua testatessani se osoittautui varsin toimivaksi. Kotoa mummolaan pääsisi joukkoliikenteellä kuudessa ja puolessa tunnissa. Kävelyäkin korvessa sijaitsevaan mummolaan kertyisi vain noin kaksi kilometriä. Autolla tuo matka taittuu neljässä tunnissa. Palvelu selvästi todistaa, että joukkoliikenne on todellinen vaihtoehto myös pidemmillä matkoilla. Aikaa kuluu enemmän, mutta turvallisuus on parempi ja etenkin junan matkustusmukavuus lyö henkilöauton.

Tähänkin huusholliin vaivauduttiin hankkimaan digiboksi. Digiboksiasia on saatu julkisuudessa näyttämään kovin sekavalta. Ei se sitä ole, jos tietää mitä haluaa. Televisioita, joista sisäänrakennettu digiviritin löytyy ei vielä kannata ostaa. Niiden hinnat ovat kohtuuttoman korkealla erillisten laitteiden hintoihin verrattuna ja ominaisuudetkaan eivät erinomaisia ole. Itse vieroksun myös yksinkertaisimpia digibokseja. Niiden hyöty tuntuu nykyisellään hyvin marginaaliselta.

Suuri osa suomalaisista on jo siirtynyt digiaikaan ja hankkii varmaan piakkoin jo uusia laitteita huomattuaan alun boksien olleen ominaisuuksiltaan melko suppeita. Digiboksia hankkiessa tarvitsee tietää vain pari asiaa. Jokainen varmaankin tietää tuleeko TV-signaali tavallisessa antenniverkossa, kaapelia pitkin vai peräti satelliitista. Se vaikeampi asia tiedettäväksi on mihin digiboksia aikoo käyttää. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät tallennustottumusten voivan muuttua rankasti digitalisoinnin myötä.

Digiaikana on pari järkevää tapaa ja pari järjetöntä tapaa tallentaa televisio-ohjelmaa. Järkevät tallentimet tallentavat lähetyksen kovalevylle tai vastaavalle. Näitä järkeviä laitteita on pääsääntöisesti kolmea tyyppiä. On mediakeskus-tietokoneita, jotka on suunniteltu yhdistämään kaikki viihdetoiminnot yhteen pakettiin. Näistä kaunokaisista saa maksaa toista tuhatta euroa, mutta tuollaisen lisäksi tarvitsee vain näytön ja kaiuttimet. Toinen muoto on tallentava digiboksi. Kolmas vaihtoehto on kirjoittava DVD -soitin kovalevyllä. Järjettömiin tappoihin kuuluvat vanhat videonauhurit ja kirjoittavat DVD -soittimet ilman kovalevyä.

Kovalevylliset DVD -soittimet häviävät mediakeskuksille ja digibokseille digivirittimettömyydessä. Jotta DVD -soittimella saa nauhoitettua digilähetystä, tarvitsee signaalin kulkea digiboksin läpi. Toisaalta kirjoittava DVD -soitin mahdollistaa tallenteen siirtämisen DVD -levylle useimpia digibokseja helpommin.

Harva haluaa sijoittaa mediakeskukseen rahaa, eikä se nyt tekniikkamuutosten aikana kovin järkevää olekaan. Uusien levyformaattien tultua tilanne voi olla toinen. Digiboksit ovat siis nykyisellään hinta-laatu-suhteeltaan paras tapa televisio-ohjelman nauhoittamiseen.

Tallentavissa digibokseissakin on eroja. Kovalevyjä on eri kokoisia. Kannattaa miettiä kuinka paljon ohjelmaa kerralla tarvitsee säilyttää. Lisäksi virittimien määrissä on eroja. Laitteita löytyy yhdellä, kahdella ja jopa kolmella virittimellä. Se tarkoittaa käytännössä sitä kuinka montaa eri kanavaa laite kykenee vastaanottamaan. Yksivirittimellinen laite tarkoittaa sitä, että sinun täytyy katsoa samaa kanavaa, mitä tallennat. Kaksivirittimellisellä laitteella voit katsoa toista kanavaa tai jopa tallentaa kahta kanavaa samanaikaisesti. Virittimien määrän kasvaessa mahdollisuudet laajenevat.

Vähänkään vanhemman antennin omaavassa talossa kannattaa varautua myös sen uusintaan, jotta tarvittava taajuusalue voidaan vastaanottaa.

Omasta mielestäni juuri tuo tallentamisen helppous on digiboksin tuomista herkuista maukkain. Kun TV-lähetyksen voi napin painalluksella pistää paussille, voi esimerkiksi vastata puhelimeen menettämättä hetkeäkään ohjelmasta. Kanavamäärän kasvaminen ei ainakaan minusta tuonut kovin paljoa uutta. YLE24, YLETeema, SubTV ja Urheilukanava sentään lähettävät toisinaan kunnon ohjelmaa, mutta kolmosen ja nelosen plus-kanavilta tulee lähinnä mobiilipelejä. Tuohan digiboksi muutoksen kuvan ja äänen laatuun: näkyy hyvin tai ei näy ollenkaan.

Musiikkia vihataan ja rakastetaan; joka tapauksessa sitä kuunnellaan. Ihmiset ovat jo pitkään halunneet nauttia omasta musiikistaan missä tahansa ovatkaan. Radion on jo pitkään saanut melkoisen pieneen tilaan ja nykyisin se löytyy useista matkapuhelimistakin. Harvan meistä on tarvinnut kärsiä kasettisoitinta suuremman laitteen kanssa. C-kasetille tosin mahtuu melkoisen vähän musiikkia, joten valikoiman kasvaessa kasvaa sen kokokin. Kyllähän jotkut yhä kantavat kasettisoitintaan mukanaan.

CD -levy on jo hieman tilavampi ja pienempi. CD -kokoelman kanniskeleminen on jo huomattavasti helpompaa. Digitaalisessa muodossa CD :lle saa mahtumaan kiitettävän määrän musiikkia. 700Mb:n koolla levy voittaa useimmat pienet MP3 -soittimet.

Valtavan kapasiteetin soittimia, joihin mahtuu kymmeniä gigatavuja dataa, pidetään tekniikan huippuna. Nämä koneet jarruttavat kehitystä. Jättiläisten sisällä raksuttaa heilahdusaltis kovalevy, joka hajoaa huomattavasti flash-muistia helpommin.

Integraatio, eli asioiden yhdistäminen, on tulevaisuuden sana. Emme me halua raahata mukana musiikkisoitinta, puhelinta ja kameraa erikseen. Nykyisinkin markkinoilla on kaikki nämä toiminnot yhdistäviä puhelimia. Kännykkäkameroiden kuvanlaatu ei vielä ole kilpailukykyinen, mutta saavuttaa tavallisia kameroita jatkuvasti. Samaan tuskin koskaan päästään, koska valokuvauksessa optiikan koolla on huomattavaa merkitystä. Musiikin puolella tilanne on päinvastainen. Saatavilla on useiden gigatavujen muisteilla varustettuja kännyköitä ja pieniä muistikorttejakin saa jo vähintään 512 Mb:n kokoisina. Muutamassa vuodessa matkapuhelinten soittimet ovat varteenotettavia haastajia MP3 -soittimille.

Itse kuuntelen musiikkia kotona tietokoneelta ja muuten kännykästä. Runsaat sata kappaletta mukavasti vetävä muistikortti on ihan riittävä kunhan toisinaan pääsee koneelle mukana olevan musiikin vaihtamaan. Suurimpana puutteena puhelimessa on tavallisen kuulokeliitännän puuttuminen; nyt pitää käyttää adapteria, että saa kunnon kuulokkeet kiinni laitteeseen.

Useimmat meistä eivät jaksa opetella ulkoa bussien ja muiden liikennevälineiden aikatauluja. Ulkoa opetteleminen on melkoisen haastavaa, jos käyttää useita eri liikennevälineitä ja useina eri aikoina. Itse en muista kuin kahdeksan aamuina käyttämäni bussin lähtöajan sekä muutamia irrallisia iltapäivän vuoroja saman linjan toiselta päätepysäkiltä.

Kotoa lähtiessä ei muistamattomuus tuota mitään vaivaa. Aikataulutiedot löytyvät kätevästi internetistä. Ja ainakin täällä Helsingissä on tarjolla Reittiopas, joka suunnittelee puolestasi matkareitinkin. Ei tarvitse tietää itse kuin määränpää.

Mutta entäs tuolla kaupungilla? Siellä ei sinulla ei usein ole nopeaa pääsyä tietokoneen ääreen aikatauluja tutkimaan, ja harvalla linjalla on niin tiheää liikennettä, että sattumanvaraisesti pysäkille ilmaantuminen kannattaisi. Tai entäs jos et tiedä kuinka määränpäähäsi kannattaa kulkea. Osa kantaa aikataulukirjaa mukanaan, osa irrallisia aikatauluja omille linjoilleen, osa luottaa sattumaan ja pieni ryhmä on ottanut elektroniset aikataulut mukaansa.

Ihanasta Reittioppaasta löytyy myös taskuversio, joka on suunniteltu kännyköille ja PDA -laitteille. Kuvien ja muun krääsän puuttuessa se on mukavasti ladattavissa matkapuhelimenkin yhteysnopeudella. Toinen tarpeellinen piensivu on Poikkeusinfo. Siellä tiedotetaan metro-, raitiovaunu- ja junaliikenteen häiriöistä.

Reittiopas ei kuitenkaan ole riittävän nopea pikaiseen vilkaisuun. Tähän on olemassa aivan upea kolmannen osapuolen kehittämä ohjelma BusWatch. Ohjelmalla tallennetaan halutut aikataulut puhelimen muistiin ja niitä voi helposti ja nopeasti tarkastella puhelimen ruudulta ilman pienintäkään viivettä, koska niitä ei tarvitse ladata mistään. Ohjelma pyörii iloisesti useimmissa Nokian puhelimissa. Ominaisuuksiin kuuluvat vielä mahdollisuus ääni tai värinävaroitusten antamiseen, kun seurannassa oleva lähtö lähestyy. Itse käytän ohjelmaa, jottei tarvitse muistella bussien ja metron lähtöaikoja.

Tarjolla on myös HKL:n Omat lähdöt -palvelun Java-sovellus. Sillä aikataulu ladataan aina verkon kautta. Tämä tekee ohjelmasta hitaamman kuin BusWatch, mutta metrossa sekä osalla raitio ja bussilinjoista Omat lähdöt antaa reaaliaikaisia tietoja eikä aikatauluun perustuvia, eli myöhästymisen huomioidaan.

Kyllä tuo kaupunkimatkustaminen helpottuu huomattavasti, kun on aikataulut napinpainalluksen päässä.

Ostin aikanaan Finnkinon Movie Cardin sen ensimmäisenä myyntipäivänä (11.11.2005). Jonkin upouuden omistaminen ei välttämättä ole aina se paras idea. Toki elektroninen sarjalippu säästää selvää rahaa eurosta kahteen näytösajasta ja -paikasta riippuen.

Elokuvateatterin lippukassalla ei vain olla aivan ajan tasalla. Tiskin takana istuva henkilö ei aina tiedä mitä kortille pitäisi tehdä. Kerran kortiltani on pyyhitty varmenne pois; toisella kertaa myyjä joutui vaihtamaan kortin uuteen tehtyään vanhasta käyttökelvottoman. Viimeksi leffassa käydessäni kului kassalla taas muutama turha minuutti, kun virkailija yritti vetää magneettinauhakorttia lukijasta väärinpäin useampaan kertaan, parhaimmillaan ylösalaisinkin. Onkohan kassoilla olevan tietokonejärjestelmän käyttöliittymä törkeän monimutkainen, kun kortin lataus ja varattujen lippujen lunastaminen tuntuu olevan lähes ylivoimainen suoritus pienelle osalle myyjistä? Vai eikö kukaan ole vaivautunut Finnkinolla kertomaan työntekijöille uuden lipputyypin toiminnasta.