Arkisto: 'Sivusto'

2008

Sunnuntaina 20. tammikuuta 2008

Taas on uusi vuosi alkanut. Toivottavasti uuden vuoden myötä tekstejä ilmestyisi hivenen useammin kuin loppuvuodesta 2007. Näin alkuun on hyvä vaihtaa otsikkokuva joulukuiseksi ja päivittää taustalla hyrräävä ohjelmisto. Kertokaahan jos jokin ei toimi.

Todellisiakin blogauksia on odotettavissa vielä tänään taikka tulevalla viikolla.

Otsikkokuva uusiksi

Tiistaina 24. heinäkuuta 2007

Otsikkokuva on vihdoin vaihtunut uuteen. Ja lupaan vielä saada yhden tekstinkin tänne vielä tänään.

Otsikkokuvan vaihto - hivenen myöhässä

Perjantaina 16. maaliskuuta 2007

Nyt tosiaan on maaliskuu, joten otsikkokuva päivittyy helmikuiseksi. Eiköhän tässä kohta tule kirjoitettua taas muitakin blogauksia.

Uusi kuukausi. Otsikkokuva vaihtuu.

Sunnuntaina 4. helmikuuta 2007

Tammikuussa ei tullut kovinkaan montaa artikkelia kirjoitettua. Ehkäpä helmikuusta tulee tehokkaampi. Ainakin otsikkokuva saatiin vaihdettua. Tällä kertaa siinä poseeraa uunituore Kalasataman metroasema.

Vuosi on sitten 2007

Tiistaina 2. tammikuuta 2007

Vuosi vaihtui jälleen. Nyt olen luvannut itselleni saada tänne blogiinkin muutamia kirjoituksia lähitulevaisuudessa. Otsikkokuvan ajoitusta on muutettu myöskin. Otsikkokuvan on tarkoitus olla edelliseltä kuukaudelta.

Näin tammikuun alussa kuvaksi sivuille ilmestyy historian 11. otsikkokuva. Kuvassa poseeraa MFantin otsikkokuvien ehdoton ykköskohde: Vuosaaren sillat, jotka ovat esiintyneet myös ensimmäisessä ja seitsemännessä otsikkokuvassa. Tällä kertaa kuvassa on se paljon puhuttu “vihreä joulu”. Kuva on otettu jouluaaton aattona. Kaipa ne oranssi ja vihreä ovat ihan jouluisia värejäkin.

Jotakin hajua on myös siitä millaisia tekstejä tänne on lähiaikoina odotettavissa. Tarkoituksenani olisi arvioida ainakin uuden sähköhammasharjan ja monitoimikaukosäätimen tarpeellisuutta ja hyvyyttä.

Näitä odotellessa voidaan nauttia leudon talven harvoista hyvistä puolista: ulkona sataa.

Kolmas MFantti

Lauantaina 23. joulukuuta 2006

Tämä on sivustoni suurista muutoksista kolmas. Nyt on hypätty PHP-aikaan, ja toivottavasti helpotettu ylläpitoa.

Sivuston rakenne on ainakin näin ensialkuun erittäin yksinkertainen ja monipuolisuutta koodiin on tulossa tarpeen ja taitojen karttumisen mukaan.

Myös vanhat blogikirjoitukset on siirretty (ilman kuvia) uuteen MFanttiin.

MFantti, uusittu sellainen

Torstaina 19. tammikuuta 2006

Sivuston formaatti on nyt kokonaan uusittu. Tähän versioon johtanut tie ei ollut kovin suora.

Alkusysäys sivuston kokonaisvaltaiselle uusimiselle tuli palautteesta ja omasta tyytymättömyydestä vanhaan versioon. Lähtökohtina uudelle versiolle olivat päivittämisen helpottuminen ja päivitystiheyden nostaminen. Toki edelleen sivuston piti olla koodiltaan standardien mukainen ja kevyt.

Ensimmäinen idea uudesta ulkoasusta kaatui selainten välillä esiintyneisiin suuriin tulkintaeroihin. Kaikki, minkä pitäisi toimia, ei toimi ohjelmien puutteista johtuen.

Lopputuloksena syntyi tämä: kolmen DIV-elementin muodostama hässäkkä, johon kuuluu myös hurjat kaksi kuvaa. Sivuston pohjalla ovat oikeaoppinen XHTML 1.1 ja CSS .

Toivottavasti nautitte uudesta ulkoasusta ja sisällöstä (tai vielä nyt, sen puutteesta). Palaute on erittäin tervetullutta.